Ylipäänsä kirjanpito on järjestelmä, jossa tapahtumat kirjataan muistiin. Yhteisöjen kirjanpito sisältää rahaan ja talouteen liittyviä kirjauksia, jotka perustuvat tositteisiin. Kirjanpitoa pidetään päivättyjen ja numeroitujen tositteiden eli kuittien perusteella. Liiketapahtumat pitää kirjata aikajärjestyksessä. Yksinkertaista kirjanpitoa voidaan pitää vaikka ruutuvihkossa. Yksinkertainen kirjanpito ei anna kuitenkaan oikeanlaista informaatiota kirjanpidosta. Kirjanpidon tarkoituksena on selvittää tuottaako yhdistys voittoa vai tappiota, eli selvittää yhdistyksen tilikauden tulos.

 Pääsääntönä on, että yhdistykset tai tässä tapauksessa metsästysseurat eivät tavoittele tuloja taloudellisen edun vuoksi, vaan voidakseen rahoittaa yleishyödyllistä toimintaansa. Veroviranomaiset ovat viime vuosina kiinnostuneet yhdistysten ja säätiöiden toiminnasta. Metsästysseura luokitellaan yleensä yleishyödylliseksi yhteisöksi. Tuloverolain 22§:n mukaan metsästysseura on yleishyödyllinen, jos toiminta on hyödyllistä ja yleistä eikä aiheuta kilpailuhaittaa elinkeinonharjoittajille. Toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin eli jäseneksi pääsyn edellytykset eivät voi olla liian rajaavia, vaan yhteisöllä tulee olla pyrkimys hankkia uusia jäseniä. Metsästysseura ei saa toiminnallaan tuottaa osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena, kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä